Jälkiruokaa kansalle, joka joulua kohden vaeltaa - pähkinäinkiväärikakkuset kookoskinuskilla ja limejugurttivaahdolla


Vauhti kiihtyy monella sekä työelämässä että vapaa-ajalla vuoden loppua kohden. On pikkujouluja, lahjaostoksia, työssä vuoden päättymiseen - ja uuteen tulevaan valmistautumisen aika, on jouluvalmistelujen aika - on aika monen muunkin asian. Mitä luultavammin vietän itse joulun ajan työssä, joka antaa ja ottaa. Tämä tarkoittaa sitä, että en vietä joulua perheeni kanssa, mutta vietän sen siellä missä saan luoda pienen palan rauhaa, välittää, auttaa niitä, jotka kipeimmin  ovat silloin avun tarpeessa. 

Joulun ajan herkutteluun kuuluu meillä suomalaisilla hyvin perinteisiä ruokia, ja monissa joulupöydissä halutaan testata myös jotain uutta. Itselleni uuden testaaminen tarkoittaa nyt jotain aiemmin maistetun uuteen muotoon tuomista. Viisi vuotta takaperin sain nauttia joulun ajasta Australiassa. Pidin tuolloin "sapattivuotta" reppureissaten mannerta ja pääsin tutustumaan aussien kulttuuriin eri näkökulmista. Yksi erinomaisista ruokamuistoista ajalta oli valloittava pähkinäkakku, jonka resepti oli salainen, pitkään suvussa kulkenut. Nyt siis ei auttanut muu, kuin tuoksu- ja makumuistojen varassa lähteä rakentamaan jotain sen suuntaista - tietenkin aina omalla pikkutwistillä niin kuin aina!

Pähkinäinkiväärikakkuset kookoskinuskilla ja limejugurttivaahdolla

Pähkinäinkiväärikakkuset kookoskinuskilla ja limejugurttivaahdolla
 (6 kpl)

kakkuset:

2 kananmunaa (huoneenlämpöistä)
3rkl muscovadosokeria
1 muki vehnäjauhoja
½tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
1 limen kuori raastettuna
½ limen mehu

4 kourallista erilaisia pähkinöitä
40g pala tuoretta inkivääriä raasteena
1 ½ rkl lähituotettua hunajaa
10 neilikkaa
1 pieni kanelitanko
2rkl kookosrouhetta

vuoan voiteluun:
kookosöljyä
kookosrouhetta

kookoskinuski:

2dl kookoskermaa
1dl muscovadosokeria

limejugurttivaahto:

1 kananmunan valkuainen
2rkl turkkilaista jugurttia
½ limen mehu
1rkl sokeria
1 vaniljatanko

pinnalle kookoshiutaleita

Aloita paahtamalla pähkinöitä pannulla n. 15min. Pähkinöistä tulee ihanan aromikkaita paahtaen. Nosta ne pannulta syrjään jäähtymään. Murskaa jäähtyneet pähkinät morttelissa, jättäen ne melko suuriksi palasiksi kuitenkin. Laita lämpöiselle pannulle inkivääriraaste, hunaja, juuri jauhettu (jauhoin morttelissa) neilikka sekä kaneli. Aijai, mitkä aromit! Anna niiden tekeytyä n. 5min miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lisää lopuksi kookosrouhe.


paahdetut pähkinät

Jatka kakkusien valmistusta vatkaamalla huoneenlämpöiset kananmunat sekä sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon huolella sekoitetut kuiva-aineet (vehnäjauho, ruokasooda, leivinjauhe). Lisää lopuksi taikinaan limen mehu sekä - kuori. Lopuksi sekoita kaikki aineosat taikinaan; pähkinät sekä inkiväärimaustetahna. Jaa taikina "öljyttyihin ja jauhottuihin" muffinssivuokiin (6 isoa). Itse käytin teflonista muffinssivuokaa paistoastiana. Paista kakkusia 180-asteisessa uunissa n. 15min, kunnes ne ovat ihanan muhkeita ja hivenen väriä saaneita. 

Aloita kookoskinuskin valmistus, kun laitat kakkuset uuniin. Kiehuta keskilämmöllä kermasokeriseosta niin kauan kunnes se on saennut kinuskimaiseksi ja maku on ihanasti karamellisoitunut (15- 30min)

Kakkusten paiston jälkeen anna niiden vetäytyä hetki ja kumoa ne vuoista. Kaada kinuski kakkusten päälle ja anna jäähtyä. Ripottele kuitenkin vielä kovettumattoman kinuskin päälle (kun se jo kakkuset kuorruttanut) kookoshiutaleita. Laita kakkuset jääkaappiin asettumaan.


kakkuset uunista tulon jälkeen

Limejugurttivaahdon voit valmistaa juuri ennen tarjoilua. Vaahdota valkuainen ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää ihanan vaniljatangon sisältö, limen mehu sekä jugurtti. 

Olisin voinut syödä useamman kerralla!


Kakkuset toimivat varmasti joulupöydän jälkkärin roolissa, ja joulupäivän kahvipöydässä varmasti. Mausteisuus sekä pähkinäisyys tuo tuttua joulunmakua, kookoskinuski kostuttaen sekä limejugurttivaahto raikastaen leivonnaista.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinneruokaa kalastellen - tönkkösuolatut muikut

Naminam - Kotikutoinen herkkumysli

Tee se itse- inkivääri-hunaja-sitruunatee