Tekstit

Ihanat ja iisit maut maailmalta kotikokkailuun - helppoa kormaa ja masalaa

Kuva
Intialaishenkinen ruoka on ollut vuosia mieleeni. Muistan, kun harjoittelin tekemään mm. naan-leipää kotosalla...sähköuunissa. Kyllä, sähköuunissa. Olin aivan varma, että sähköuuni ei ikinä tulisi kunnioittamaan tätä ihanaa leipää, kun sitten löysin kultaisen keskitien ohjeeseeni. Kotikokkailussa slowcooking intialaistyylistä ruokaa on tullut laitetettua runsaasti. Nyt kuitenkin halusin tällä kertaa  jakaa  perushelpot ja varmat ohjeet kormaan sekä tikkamasalaan. Ohjeet sopivat hyvin myös arkitoteutukseen! Kanakorma Kanakorma (6 annosta) 600g broilerinfileitä 2 rkl garam masalaa 1 rkl korianterijauhetta 1rkl juustokuminaa (jeeraa) ½ rkl suolaa 1 valkosipuli (yksikyntinen) pala inkivääriä 1 keltainen chili 1 punainen chili 1  dl paahdettua mantelimaitoa 150g bulgarian jugurttia 2rkl sesamöljyä Paloittele broilerinfileet ja kuori valkosipuli sekä inkivääri. Pilko valkosipuli, inkivääri ja chilit. Kuullota kuivia mausteita hetki pannulla sesa

Ihanalle illalle - maa-artisokkakeittoa sahramilla sekä yrttikuminaleipää

Kuva
Muutama viikko sitten sain vieraita seitsemän vuoden takaa. Yhden kevään olin opiskelijavaihdossa Englannissa, missä tapasin upeita ihmisiä. Osa on jäänyt elämääni ja yhteydenpidosta huolimatta uudelleennäkemistä ei oltu "ennätetty" järjestämään. Tiedättehän sen tarinan, "kun aina on jotakin". Nyt kuitenkin päätimme, että se "aina on jotakin" saa väistyä, ja järjestimme aikataulumme uusiksi. Halusin kokata jotakin erityistä, jossa on makuja maastamme fuusioiden. Palasin myös omassa arkistossani herkkuohjeisiini hirvenlihan osalta. Jaan teille nyt sitten alkuruokien ohjeet. Pääruokana oli oluessa haudutettua hirveä erilaisin lisukkein, joiden ohjeet voit napata täältä . Maa-artisokkakeitto sahramilla yrttikuminaleivän kera Maa-artisokkakeitto sahramilla (G, L,Ve) (3 annosta) 500g maa-artisokkia 1 salottisipuli 2rkl oliiviöljyä 2,5 dl kasvislientä 1,5dl mantelimaitoa Kuori sekä pilko maa-artisokat ja laita ne kylmään veteen,

Rullaati rallaa - savusiika-pinaattirulla

Kuva
Kurkkaat jääkaappiin ja siellä on savukalaa ja pinaattia. Eilen söit niistä tehtyä salaattia, mutta eihän nyt jaksaisi samaa toisena päivänä syödä. Sovelletaan ja katsotaan sitten mitä tulee! Tässäpä mainio suolainen vaihtoehto savukalan ystäville. Tarjoile vaikkapa suolaisena palana kahvipöydässä. Tämä on myös melko ruokaisa, joten sopii myös esimerkiksi salaatin kanssa tarjoiltavaksi. Savusiika-pinaattirulla Savusiika-pinaattirulla (n. 12 rullaa) pohja: 4 kananmunaa 75g pinaattia (tuore) 1dl karkeita vehnäjauhoja 1tl merisuolaa 1 tl leivinjauhetta 1tl oliiviöljyä suolaa valkopippuria ½ rkl unikonsiemeniä täyte: 200g savusiikaa ½ ruukkua korianteria 100g kermaviiliä ½ punasipuli ½ punainen paprika ½ limen mehua 1tl shiracha kastiketta mustapippuria Voitele oliiviöljyllä paperoitu pelti ja ripottele unikonsiemenet tasaisesti pellille. Kiehauta pinaatinlehdet suolavedessä n. 3 minuttia. Valuta hyvin. Anna jäähtyä hieman. Vaahdota huoneenlämpöiset ka

Makumuistoja maailmalta - portugalilainen pata

Kuva
Merenelävät, aijai! Nämä herkut jakavat mielipiteet kahtia. Voisin elää tuoreella (oikeasti tuoreella) kalalla ja merenelävillä. Portugalissa olen käynyt kerran ja ihastuin kovasti ihaniin merenherkkuja sisältävään ruokaan siellä. Olen syönyt yhden parhaimmista merenelävä aterioistani siellä! Nyt lähdin jäljittelemään makumuistoja sieltä ja raaka-aineeksi valikoitui sinisimpukat tähän aivan ihanaan pataan. Portugalilainen pata Portugalilainen pata (4 reipasta annosta) 1 kg tuoreita sinisimpukoita 3dl kuivaa valkoviiniä vettä kasvisliemijauhetta 0,9dl kalafondia 1 limen mehu 2 salottisipulia 1,5 valkosipulia (yksikyntinen) 1 luomuporkkana ½ dl oliiviöljyä 1,5 tl muscovadosokeria 2dl puuroriisiä mustapippuria sahramia Kaada simpukat runsaaseen kylmään veteen (esim.tiskialtaaseen). Huuhdo ja tarvittaessa harjaa simpukoiden kuori puhtaaksi. Poista simpukoiden kuoren välissä olevat "leväparrat" sekä mahdolliset kovettumat kuoressa. Poista kaikki simpu

Uudelle vuodelle - salsaa ja levitteitä

Kuva
Niin tullaan pian saattamaan tämäkin vuosi loppuun. Kuluva vuosi on ollut omassa elämässäni varsin vivahteikas erilaisine käänteineen, ja se kyllä on tuntunut kropassakin! Vaikka nautinkin kokkailusta, on omat harrasteet siirtynyt hetkeksi syrjään muilta kiireiltä. Mitä näitä sanontoja tähän nyt lohkaisisi..aika aikansa kutakin! Ajattelin nyt kuitenkin ottaa pienen hetken rakkaalle harrasteelle, ja loihtia uuden vuoden illanistujaisiin herkkuohjeita teille! Nämä herkut on suunnattu niille, jotka eivät pysty koko iltaa keittiössä hikoilemaan. Herkut ovat itseasiassa parempia, kun ne valmistaa ennakkoon. Ainakin osan. Salsadippi ja avokadodippi Salsadippi (vahva!) 3 kypsää tomaattia 1/3 nippu korianteria ½ tuore chili ½ limen mehu 1/4 punasipuli mustapippuria merisuolaa Pilko tomaatit niin pieniksi, että mehu irtoaa niistä jo hyvin. Silppua sipuli ja korianteri, pilko chili. Purista limestä mehu. Sekoita hyvin, mausta sopivaksi. Anna vetäytyä seuraavaan päi

Vihervoimaa! - viherpirtelö

Kuva
Vuosiin en ole ollut näin väsynyt. Lienee työpaikan vaihdos, opintourakka sekä nopeat elämänkäänteet tehneet osansa tähän syyspimeyden saapumiseen. Mutta mikä parasta; yöunetkaan eivät ole olleet vuosiin näin hyvät, mitä tänä syksynä! Ravinnon merkitys tuntuu heijastuvan jaksamiseen myös entistä enemmän. Klorofyllipaukku ei siis liene ollenkaan huono vaihtoehto välillä nautiskeltavaksi. Nyt jaan yhden lemppariohjeistani teille. viherpirtelö Viherpirtelö (L,Ve,G) (6 annosta) 100g lehtikaalia 50g pinaattia 1 avokado 1 banaani (pieni) 1 kiwi-hedelmä 1 omena ½ limen mehu ½ tuorekurkku 2,5dl mantelimaitoa kourallinen intianmintunlehtiä Huuhdo lehtikaalit huolellisesti, ota kova "nila" pois. (Itse välillä käytän myös ne, jos ei kovin paksuja). Kuori avokado, banaani, kiwi ja omena. Pilko hieman pienemmiksi. Purista limen mehu. Laita kaikki aineosat tehosekoittimeen (väh 1,5l tilavuus) ja tee pirtelö sopivalla teholla tasaiseksi. Nauti viilennett

Jälkisesonkia - kyssäkaali-vuohenjuustopaistos ja villiomenapiirakka

Kuva
Aijai, kun ollut puuhakasta aikaa tämä syksy. Niin puuhakasta, että kokannut kyllä olen, mutten niistä kertoa teille tohtinut aiemmin! Kyssäkaalista olen muistaakseni kerran aiemmin tehnyt jotakin vuosia sitten ja nyt se houkutteli väriloistossaan testaamaan itseään toistamiseen. Omenat kuuluvat syksyyn olennaisesti muutoinkin. Tällä kertaa lenkillä puuhun kiipeäminen tuotti huikean määrän saalista ja mukavaa lehtisatoa! Ei se auttanut, kun tehdä nannaa piirakkaa niistä. Tarkastellaampa ohjeita nyt sitten tarkemmin. Kyssäkaali-valkohomejuustopaistos Kyssäkaali-vuohenjuustopaistos 600g kyssäkaalia (raakapaino) 100g vuohenjuustoa ½ rkl oliiviöljyä 1 lime (mehu) ½ nippu basilikaa miniluumutomaatteja merisuolaa mustapippuria Kuori ja paloittele kyssäkaali. Puolita miniluumutomaatit. Pyörittele kyssäkaaliviipaleet oliiviöljyssä, limen mehussa ja mausta suolalla sekä pippurilla. Anna vetäytyä hetki. Voitele uunivuoka tilkalla oliiviöljyä. Pilko basilikaa hie